Vuoden 2010 viimeisenä päivänä oli aika pakata pennut autoon ja lähteä 5 viikkoisten kanssa Miimin luo Roukalahdelle. Matkaan lähtivät myös Jedi, Pinja ja Mai-mami. Aikuiset koirat olivat takakontissa, kuusi pentua takapenkillä kevythäkissä ja kaksi etupenkillä. Matka meni aivan mielettömän hyvin. Olin varautunut kitinään tai ainakin jonkin tasoiseen turhautumiseen vaikka tilan pienentymisen johdosta. Yksikään pentu ei reagoinut ainakaan äänellään auton käynnistykseen tai autoon menoonkaan. Vähän matkaa ajettuani etupenkillä kissan kuljetuskopassa Nala tuumasi, että voisi tulla pois kopista. Ihmetteli varmaan kun istuin vaan vieressä enkä voinut ottaa toista tutustumaan paikkoihin. Takapenkkiläiset puolestaan katselivat vähän aikaa ympärilleen ja eteenkin häkin "ikkunoista". En varmaan 20 kilometriä ollut ajanut kun kaikki olivatkin jo umpiunessa, vaikka lähtöä ennen ne olivat ottaneet jo torkut. Vähän Heinolan jälkeen kävin huoltoasemalla, minkä jälkeen pennut pääsivät pissille sivummalle parkkipaikalle. Pidin autoa koko ajan lämmityksen vuoksi käynnissä, joten otin pennut yksitellen pissalle. Näin sain paremmin valvottua, että kukaan ei eksy auton alle. Kaikki pennut olivat reippaita ja tekivät pissit aika nopeasti. Tämän jälkeen matka jatkuikin taas pentujen osalta umpi unessa. Vähän ennen varkautta pennut alkoivat taas heräilemään. Pennut leikkivät häkeissään tovin kunnes löytyi taas turvallinen pysähtymispaikka. Tällä kertaa otin pennut kahdessa erässä ulos vähän pidemmälle ulkoilulle. Pennut leikkivät uteliaina ympäristöään, leikkivät hetken sekä tekivät pissat ja kakat. Loppumatka menikin sitten taas nukkuessa perille saakka.

Etupenkin porukka leikkimässä Varkaudessa.

Perillä pennut pääsivät ulkopissimisen jälkeen aivan uuteen ympäristöön kasvattajan luo. Pentuja ei hetkauttanut uusi ympäristö eikä uudet tuttavuudetkaan. Tuntui, että ne sai lisää virtaa ympäristön vaihdosta. Onhan niillä ollut jo kova into tutustuta uusiin paikkoihin. Mai äiti antoi tätinsä Pamin ja mummonsa Unelman sekä Pinjan tutustustua pentuihin ilman minkäänlaista vahtimista. Ihmisethän ovatkin jo saaneet räplätä pentuja ilman, että Main olisi tarvinnut puolustaa niitä enää.

Uudessa kodissa on nyt uudet tuulet. Miimi oli saanut vinkin laittaa pennuille vessan, missä on sanomalehteä pohjalla ja päällä kuiviketta. Ensimmäisestä illasta lähtien aloimmekin sitten opettaa pentuja vessa rutiineihin aina heräämisen, syönnin ja leikkimisen jälkeen. Nyt tilanne onkin jo sellainen, että kaikki ovat sen hoksanneet, vaikka välillä vahinkojakin sattuu. Nyt ongelmana taitaa olla kuitenkin vähän se, että siellä olisi myös kiva leikkiä ja nukkuakin. Tämän vessan kun olisi kuullut aiemmin, olisi pennut tässä vaiheessa jo sen käyttöön rutinoituneita, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Nyt papereita ei tarvitse olla pitkin poikin. Mutta kyllä me kaikki vaan ihmeteltiin pentujen älykkyyttä kun ne niin pian hoksasivat vessan käytön.

Ai tänne vai?

Vein tän lelun turvaan tänne.

Pennut saivat mukaansa muutaman tutun lelun ja rakkaaksi tulleen kissan pesän. Kauaa pallerot ei sinne mahdu, mutta vielä sinne mahtui kolmekin pentua kerrallaan.

Välillä kolmeen pekkaan on vähän ahdasta, mutta onneksi sopu sijaa antaa.

Nala harjoittelee tulevia lehmähommia varten.

Kenellä on isoin masu?

Nala ja Lina irvistely taistossa.

Ketähän kiusais kun heräis kunnolla?

Pennut viihtyvät nyt uudessa asunnossaan loistavasti. Touhua riittää ja pennut kasvavat hurjaa vauhtia kaukana Mai-äidin siipien suojasta. Valtava ikävä niitä tulee, mutta onneksi kaikki ovat pääsemässä kahden viikon päästä omien ihmisten luo uusiin hyviin koteihin. Vaikkakin Hali pääsee takaisin äidin luo. Nyt ne saavat kasvaa ja opiskella elämän alkutaipaleen aakkosia Miimin, Hannun, Unelma-isomummon ja Pami-isätädin hellässä huomassa.

Hei, hei äiti!

Kättäpäälle, että tulet vielä moikkaamaan.

Kotiin tultuamme Mailla oli kamala kiire päästä sisälle. Ensimmäisenä se juoksi suoraan pentuaitaukseen tutkimaan, missä pennut on. Harmikseen se ei löytänyt pentujaan mistään, ei edes muualta asunnosta. Vähän se äkäili Pinjalle ja Poju-kissalle ikävästä tilanteesta. Se oli sitä mieltä, että kissan ei pitäisi koskea myöskään kasseihimme, koska niissä saattaa olla penneli piilotettuna. Mai rauhoittui lopulta tarkkojen tutkintojensa jälkeen, että täältä ei enää pentuja löydy. Hanna kiittää ja kumartaa. Pentuja oli mahtavaa hoitaa niiden ensimmäiset viisi elinviikkoa, vaikka matkalla olikin huolta. Huolet eivät kuitenkaan ole kuin heikko muisto kaiken pentujen kehittymisen tuoman ilon rinnalla. Kaikki ovat omalla yksityisellä tavallaan tärkeitä ja toivon, että kaikki saavat elää onnellisina tulevissa kodeissaan rakastaen omia ihmisiään. Joten tapaamisiin. Tämän jälkeen blogia päivittää Miimi.